Sulakekaappi
|
✾ Ei saavutuksia, kantakirjakelpoinen
|
✾
|
© Kasvattaja
"Siis mikä tää on?" Joonas näytti silmät pyöreinä videota nuoresta ravivarsasta juoksemassa radalla. "Se on se mitä siinä lukee", vastasin tyynesti, olin julkaissut tallin Facebook-sivulle aiemmin päivällä videon uusimmasta ostoksestani, susirajalaisesta Sulakekaapista. Joonas oli selvästi vähän jopa loukkaantunut siitä, että olin luvannut mennä Susirajaan ostamaan ratsuja, mutta tulinkin takaisin kotiin mukanani video ravurista. Uusin hankintani tosiaan oli kahden ex-ravurin varsa, joka oli kasvattajan luona totutettu ravihommiin ihan yleissivistämisen nimissä (ja ehkä vähän siinäkin toivossa, että Sulevista paljastuisikin rahaa kotiinpäin tuova yllätys). Yleisratsuksi tätä minulle kuitenkin kaupattiin ja innolla tartuin tarjoukseen, vaikken ravureista mitään ymmärtänytkään. Nähtyäni Suleviksi kutsutun nuoren vanhemmat olin kuitenkin vakuuttunut siitä, että saisimme järkevän orin kotiin, vaikkei se ehkä meidän tallin hienoin liitokavio tulisi olemaan. Ja mitä sitten vaikkei olisikaan, tulisimme kuitenkin rakastamaan Sulevia ihan yhtä lailla kuin muitakin kaviokkaitamme. Olin varma, että jopa Joonas, joka nyt videota katsellessaan nyrpisteli nenäänsä halveksuvasti, tulisi lopulta pitämään ostoksestani.
Luonnekuvaus
Sulevi juoksi jouhevasti kärryjen edessä raviradalla, kun näin sen ensimmäisen kerran. Se ei ollut mitenkään erityisen nopea ja kasvattaja sanoi yhdessä nuorta oria ajaneen ajajan kanssa, ettei orista juoksijaa tulisi ja niinpä se myytiin minulle yleisratsuksi. Olivathan sen vanhemmatkin ex-ravureita, ihan kelpoisia perushevosia, jotka olivat pärjänneet kolmen lajin kilpailuissa. Ensikosketus Suleviin tapahtui raviradan kupeessa, kun sain taluttaa sitä maastakäsin edelleen ajovaljaat päällään. Se seurasi minua, täysin vierasta ihmistä, kuin koira, eikä epäröinyt ollenkaan, kun kääntelin ja vääntelin sitä tutkiessani, olisiko tässä seuraava yleisratsuostokseni. Katsoessani Sulevia silmiin vielä viimeisen kerran ennen kuin se talutettiin traileriin tein päätöksen sen ostamisesta. Niin kovin viisas katse nuoressa hevosessa kertoi kaiken - tästä saisin itselleni järkevän hevosen ja parhaan ystävän samassa paketissa.
Mitä tulee hoitamiseen, Sulevi ruukaa olemaan vähän sellainen mamman mussukka ja halinalle. Ruunikko tuuppii hoitajaa hellästi turvallaan harjaamisen lomassa vaatien halailua ja rapsutuksia, kehut orin komeudesta ja herkut eivät ole koskaan tulleet torjutuiksi, vaan kaikenlainen huomionosoitus piristää Sulevin päivää kummasti. Joitain ihmisiä tuppaa ärsyttämään se, että olen opettanut hevoseni tuuppimaan ja halimaan, mutta ne, jotka eivät sitä siedä, voivat jättää Sulevin hoitamisen muiden huoleksi, hoitajia kun riittää aina jonoksi asti. Pesulle Sulevi joutuu etemkin kesäisin, sillä vaikka orilla ei ole mikään ihan mahdottoman paksu turkki, hikoaa se ratsastuksen aikana melkoisesti. Kaikkien onneksi pesupuuhat ovat orin mieleen, Sulevia kun saisi jynssäillä tallissa vaikka aamusta iltaan ilman, että se alkaisi huokailla kyllästyneenä siihen malliin, että nyt olisi aika lähteä tekemään jotain muuta.
Ja mikään liitokaviohan Sulevi ei ole, ellei asiaa nähdä siltä kantilta, että maastossa raviaskel liitää kyllä melkoisenkin pitkänä. Ori on sellainen pikkuluokkien kiva yleismopo, puskaratsujen kruunaamaton kuningas, kuten kasvattaja myyntipuheessaan aikoinaan selosti. Järkevä se on siinä mielessä, ettei sitä saa pakenemaan edes taivaalta tippuva meteoriitti, sillä Sulevilla on niin kova luotto ihmiseen, ettei se ota jalkoja alleen ja hilpaise kotiin, ellei ratsastaja niin kehota tekemään. Tästä päästäänkin samalla siihen, ettei Sulevi tee ratsastaessa mitään, jos ei pyydetä. Jos se saisi itse päättää, lompsisi se käynnissä kentän kerran ympäri ja poistusi sitten maastoon. Kuitenkin, kun selässä on määrätietoinen ratsastaja, Sulevi liikkuu ihan jouhevasti eteenpäin ja kääntyy ohjan näyttämään suuntaan. Mikään erityisen taipuisa ja takaosaansa automaattisesti alle ottava tapaus ruunikko ei ole. Puolen tunnin tehokkaan ratsastuksen jälkeen orin saa jollakin tavoin myötäämään ja takaosakin alkaa jossain vaiheessa löytyä, mikäli jaksaa tehdä ahkerasti siirtymisiä näyttäen orille, että takajalkojakin saa ja pitää käyttää. Helppo B -tason ohjelmat Sulevi suorittaa ihan näpsäkästi saaden sellaisia perushyviä prosentteja. Liikkeen laadusta tuppaa tulemaan vähän sanomista, mutta sen sijaan kuuliaisuus ja täsmällisyys ovat vahvoilla.
Jo nuorena ensimmäisiä kertoja irtohypätessään Sulevi näytti vahvaa potentiaalia hyppäämiseen. Sulevi nauttii hyppäämisestä, vaikkakin vauhtia tuppaa välillä kertymään vähän liikaa ja jalkojen paikat saattavat jäädä hakuseen hurjemmassa menossa. Yli kuitenkin mennään eikä meinata ja kieltämiset eivät kuulu ruunikon suorituksiin, mielummin se vaikka rysähtää esteen sekaan, mikä toki tuo oman jännityksensä radalle. Esteet usein kuumentavat muutoin rauhallista Sulevia, minkä vuoksi ori saattaa paikoin tulla vahvaksi ja alkaa painaa kädelle, joten ratsastajan on hyvä osata muitakin hidastavia keinoja, kuin ohjissa roikkuminen, mikä ei yksinään Sulevia välttämättä saa hidastamaan. Kun vauhti pysyy maltillisena, on Sulevi taitava hyppääjä, joka on ilman ratsastajaa hyppinyt korkeampia esteitä kuin yksikään toinen meidän tallista. Ratsastajan kanssa ratoja on tehty 90cm asti ihan sen takia, ettei vauhdin vahingossa yltyessä liian kiivaaksi tule suurempia vaaratilanteita.
Maastoilu sisältyy Sulevin viikkorutiiniin nykyään ainakin kolmesti viikossa, sillä metsissä samoilu on ehdottomasti Sulevin mielipuuhaa. Liikenne- ja villieläinvarma ruunikko on miellyttävä kaveri rauhallisille maastolenkeille, hurjempaan menoon kannattaa vaihtaa kuolaimeksi jotakin kolmipalaa vahvempaa, kuten kimblewick, sillä ravissa ja laukassa innostutaan yleensä menemään kovaa. Jännittyessään Sulevi yleensä vain pysähtyy ja pörisee kysyen ratsastajalta, mitä tehdään. Ori ei tee omia päätöksiä ja ohittaa pelottaviltakin tuntuvat asiat kiltisti, kun ratsastaja itse on varma.
Maastoesteillä luotto ihmiseen korostuu, sillä Sulevi ylittää tomeran ratsastajan kanssa kaiken, mitä eteen laitetaan. Vauhtia on maastoesteilläkin pidettävä silmällä, mutta kimblewick-kuolain pitää hevosen helpommin aisoissa pienilläkin pidätteillä. Sulevi on kuitenkin varma hyppääjä, eli vaikka este lähestyisi vähän nopeammin, ei tarvitse takertua satulaan kieltoja peläten, vaan pikemminkin vain pitää jalka rauhassa lähellä ja koittaa pysyä hypyssä mukana. Jos ruunikko jotakin estettä epäröi, katsoo se sitä usein jo matkan päästä, eikä harrasta joillekin hevosille tavaksi muodostuneita äkkipysähdyksiä viimeisellä askeleella ennen hyppyä.
Mitä tulee hoitamiseen, Sulevi ruukaa olemaan vähän sellainen mamman mussukka ja halinalle. Ruunikko tuuppii hoitajaa hellästi turvallaan harjaamisen lomassa vaatien halailua ja rapsutuksia, kehut orin komeudesta ja herkut eivät ole koskaan tulleet torjutuiksi, vaan kaikenlainen huomionosoitus piristää Sulevin päivää kummasti. Joitain ihmisiä tuppaa ärsyttämään se, että olen opettanut hevoseni tuuppimaan ja halimaan, mutta ne, jotka eivät sitä siedä, voivat jättää Sulevin hoitamisen muiden huoleksi, hoitajia kun riittää aina jonoksi asti. Pesulle Sulevi joutuu etemkin kesäisin, sillä vaikka orilla ei ole mikään ihan mahdottoman paksu turkki, hikoaa se ratsastuksen aikana melkoisesti. Kaikkien onneksi pesupuuhat ovat orin mieleen, Sulevia kun saisi jynssäillä tallissa vaikka aamusta iltaan ilman, että se alkaisi huokailla kyllästyneenä siihen malliin, että nyt olisi aika lähteä tekemään jotain muuta.
Ja mikään liitokaviohan Sulevi ei ole, ellei asiaa nähdä siltä kantilta, että maastossa raviaskel liitää kyllä melkoisenkin pitkänä. Ori on sellainen pikkuluokkien kiva yleismopo, puskaratsujen kruunaamaton kuningas, kuten kasvattaja myyntipuheessaan aikoinaan selosti. Järkevä se on siinä mielessä, ettei sitä saa pakenemaan edes taivaalta tippuva meteoriitti, sillä Sulevilla on niin kova luotto ihmiseen, ettei se ota jalkoja alleen ja hilpaise kotiin, ellei ratsastaja niin kehota tekemään. Tästä päästäänkin samalla siihen, ettei Sulevi tee ratsastaessa mitään, jos ei pyydetä. Jos se saisi itse päättää, lompsisi se käynnissä kentän kerran ympäri ja poistusi sitten maastoon. Kuitenkin, kun selässä on määrätietoinen ratsastaja, Sulevi liikkuu ihan jouhevasti eteenpäin ja kääntyy ohjan näyttämään suuntaan. Mikään erityisen taipuisa ja takaosaansa automaattisesti alle ottava tapaus ruunikko ei ole. Puolen tunnin tehokkaan ratsastuksen jälkeen orin saa jollakin tavoin myötäämään ja takaosakin alkaa jossain vaiheessa löytyä, mikäli jaksaa tehdä ahkerasti siirtymisiä näyttäen orille, että takajalkojakin saa ja pitää käyttää. Helppo B -tason ohjelmat Sulevi suorittaa ihan näpsäkästi saaden sellaisia perushyviä prosentteja. Liikkeen laadusta tuppaa tulemaan vähän sanomista, mutta sen sijaan kuuliaisuus ja täsmällisyys ovat vahvoilla.
Jo nuorena ensimmäisiä kertoja irtohypätessään Sulevi näytti vahvaa potentiaalia hyppäämiseen. Sulevi nauttii hyppäämisestä, vaikkakin vauhtia tuppaa välillä kertymään vähän liikaa ja jalkojen paikat saattavat jäädä hakuseen hurjemmassa menossa. Yli kuitenkin mennään eikä meinata ja kieltämiset eivät kuulu ruunikon suorituksiin, mielummin se vaikka rysähtää esteen sekaan, mikä toki tuo oman jännityksensä radalle. Esteet usein kuumentavat muutoin rauhallista Sulevia, minkä vuoksi ori saattaa paikoin tulla vahvaksi ja alkaa painaa kädelle, joten ratsastajan on hyvä osata muitakin hidastavia keinoja, kuin ohjissa roikkuminen, mikä ei yksinään Sulevia välttämättä saa hidastamaan. Kun vauhti pysyy maltillisena, on Sulevi taitava hyppääjä, joka on ilman ratsastajaa hyppinyt korkeampia esteitä kuin yksikään toinen meidän tallista. Ratsastajan kanssa ratoja on tehty 90cm asti ihan sen takia, ettei vauhdin vahingossa yltyessä liian kiivaaksi tule suurempia vaaratilanteita.
Maastoilu sisältyy Sulevin viikkorutiiniin nykyään ainakin kolmesti viikossa, sillä metsissä samoilu on ehdottomasti Sulevin mielipuuhaa. Liikenne- ja villieläinvarma ruunikko on miellyttävä kaveri rauhallisille maastolenkeille, hurjempaan menoon kannattaa vaihtaa kuolaimeksi jotakin kolmipalaa vahvempaa, kuten kimblewick, sillä ravissa ja laukassa innostutaan yleensä menemään kovaa. Jännittyessään Sulevi yleensä vain pysähtyy ja pörisee kysyen ratsastajalta, mitä tehdään. Ori ei tee omia päätöksiä ja ohittaa pelottaviltakin tuntuvat asiat kiltisti, kun ratsastaja itse on varma.
Maastoesteillä luotto ihmiseen korostuu, sillä Sulevi ylittää tomeran ratsastajan kanssa kaiken, mitä eteen laitetaan. Vauhtia on maastoesteilläkin pidettävä silmällä, mutta kimblewick-kuolain pitää hevosen helpommin aisoissa pienilläkin pidätteillä. Sulevi on kuitenkin varma hyppääjä, eli vaikka este lähestyisi vähän nopeammin, ei tarvitse takertua satulaan kieltoja peläten, vaan pikemminkin vain pitää jalka rauhassa lähellä ja koittaa pysyä hypyssä mukana. Jos ruunikko jotakin estettä epäröi, katsoo se sitä usein jo matkan päästä, eikä harrasta joillekin hevosille tavaksi muodostuneita äkkipysähdyksiä viimeisellä askeleella ennen hyppyä.
ii. Vikavirta sh, vrn, 157cm ie. Tuplapotti sh, rn, 152cm |
iii. Elosalama sh, tprt, 156cm iie. Teetaukonen sh, vrn, 154cm iei. Varakas sh, rn, 150cm iee. Hopeapennejä sh, rt, 157cm |
|
e. Surukorento KTK-III, KRJ-III, KERJ-III, SLA-I |
ei. Suruhorros sh, m, 157cm ee. Samettisiivin sh, hprn, 153cm |
eii. Kreivi Kaiho sh, m, 157cm eie. Veeruska sh, rt, 155cm eei. Kulokorento sh, hpm, 152cm eee. Sävyisästi Sävytetty sh, tprt, 154cm |
Jälkeläiset ja sukuselvitys
|
Sulevi ei ole tarjolla jalostukseen. |
♥ 00.00.2020 sh-o/t. Heppanen |
Kilpailu- ja näyttelymenestys
Yhteenveto
11 KRJ-sijoitusta, 4 ERJ-sijoitusta
11 KRJ-sijoitusta, 4 ERJ-sijoitusta
|
01.03.2021 Kutsu, He B - 5 / 40
03.03.2021 Kutsu, He B - 5 / 40 10.03.2021 Kutsu, He B - 6 / 40 10.03.2021 Kutsu, He B - 1 / 40 14.03.2021 Kutsu, He B - 3 / 40 15.03.2021 Kutsu, He B - 3 / 40 21.03.2021 Kutsu, He C - 4 / 40 22.03.2021 Kutsu, He C - 6 / 40 24.03.2021 Kutsu, He C - 3 / 40 24.03.2021 Kutsu, He C - 1 / 40 |
|
NJ & VSN näyttelytulokset |
CUP-sijoitukset |
|
Ei sijoituksia
|
Päiväkirja ja valmennukset
16.02.2021 Kisakenttien valloittaja, kirjoittanut omistaja
Siinä se nyt oli, omassa pihassa. Silmäilin kartanon ikkunan läpi pihassa kököttävää edellisenä päivänä kotiin tuomaani nuorta ruunikkoa. Suleviksi kutsuttu ori oli ottanut uuteen kotiinsa saapumisen lunkisti, eikä se tuntunut ihmettelevän maisemanvaihdosta ollenkaan - ei sanonut edes yksin tarhaan joutuessaan mitään, vaikka olikin kasvattajalla tottunut tarhailemaan viiden hevosen laumassa. Ei se tarhan perällä seisoskellessaan miltään huikealta kisaratsulta näyttänyt, eihän sillä oltu mitään selästäkäsin vielä kunnolla tehty, mutta uskoin, että tästä saataisiin vielä koulittua jotakin hyvää. Joonas keskeytti pohdiskeluni avatessaan keittiön oven rytinällä ja toteamalla: "on se ainakin ihan rauhallinen ollut". "Joo, hyvin pysyy tarhassa, ei välittänyt edes tammoista", huokailin mielissäni hörppien liialti jäähtynyttä kahvia. "Milloin sillä aletaan ratsastaa?" Joonas kysyi nojaten keittiön ovikarmeihin vetiset rukkaset kädessä niin, että vettä valui karmia pitkin lattialle asti. "Pitää katsoa, eihän sen selässä ole kuin käyty muutamasti istumassa", vastasin. "Eikö sillä siis voi edes ratsastaa?" Joonas oli ollut Sulevin hankkimista vastaan alunperinkin, eikä ollut tietoinen sen raakuudesta. "En sanonut etteikö voisi, totesin vaan, ettei sillä ole ratsastettu. Voit sä sillä mennä vaikka heti maneesiin, mutta seuraamuksista en sa mitään", hörppäsin kahvikuppini tyhjäksi ja tartuin keittiön pöydällä olevaan puhelimeeni työntäen sen taskuuni. Nyt lähdettiin juoksuttamaan.
Sulevi ravasi harppoen melkoista kyytiä liinan päässä - pää pystyssä ja selkä notkolla, ilman minkäänlaista tietoa siitä, miten kuuluisi liikkua. Pää kääntyili ulospäin ja välillä sisään, ympyrän muoto oli ihan hukassa, keskittyminen oli kaikkialla muualla kuin juoksuttajassa ja välillä otettiin äkkilähtöjä muka ärsyyntyneinä. Vaikka uusi paikka ei muuten ollut hetkauttanut oria, oli työnteko maneesissa silti vielä outoa. Olin nähnyt Sulevin ravaavan nätisti liinassa kasvattajan luona, ei tämä nyt ihan läpeensä huonokaan voinut olla. Molempiin suuntiin harpottuaan pyysin kaahailevan ruunikon pysähtymään ja kävin nappaamassa sivuohjat melko löyhästi kiinni hevosen kuolaimiin. Sulevi oli oitis sitä mieltä, että ei pysty ei kykene ja kieltäytyi liikkumasta mitenkään muuten, kuin taaksepäin. Pieni juoksutuspiiskan näpäytys takapäätä kohti sai oriin kuitenkin vauhtia ja se lähtikin suoraan raville. Pää oli sivuohjista huolimatta taivaissa ja hetken hirvitti, että hevonenhan taittaisi niskansa, jos tässä nyt kompastuisi ja kaatuisi. Rauhoittelun tuloksena Sulevi kuitenkin alkoi pikku hiljaa rentoutua, ravin tahti rauhoittui ja erotin jopa orin tummat jalat, jotka aiemmin olivat näyttäneet sekametelisopalta viuhuessaan niin lujaa, pääkin alkoi tipahdella lyhyiksi pätkiksi jonkinlaista muotoa hapuillen. "Jes! Taitava poika", kehuja sateli aina, kun ori ravasi rauhassa ja etenkin silloin, kun rentoutumista oli havaittavissa.
Joonas oli seurannut koko juoksutusrumbaa maneesin katsomosta ja pikaisesti häntä tähystellessäni näin hänen ottaneen joitain videopätkiäkin - hyvä, sillä niitä olisi hauska katsella tulevaisuudessa ja nähdä kehitystä. Juoksutettuani Sulevia tarpeeksi otin sivuohjat pois ja lähdimme Joonas mukanamme kävelemään loppukäynnit lähimaastoon tutulle metsätien pätkälle. "On sillä kyllä kamalan näköinen ravi, osaakohan se laukata ollenkaan", Joonas avasi suunsa jälleen vähän pilkalliseen sävyyn tiiraillen samalla kuvaamiaan videoita. "Kyllä se laukkaa sitten kun aika on, ei rasiteta sitä ensimmäisinä päivinä vielä liikaa, kun vastahan se kotiutui", vastasin rapsutellen ruunikon hikistä kaulaa, onneksi se ei tiennyt vihasta, jota siihen jonkun nimeltä mainitsemattoman osalta kohdistui. Sulevi töni minua hellästi turvallaan ja pörisi rentoutuneena, näytti olevan tyytyväinen itseensä aivan kuten minäkin olin siihen, tästä se lähtisi ja pian olisimme jo kilpakentillä todistamassa kaikille, että kyllä ex-ravureidenkin jälkeläinen pärjää. Siinä katselee sitten Joonas ja muut tuomitsijat hiljaisina, kun meidän Sulevi valloittaa kisakentät!
03.03.2021 Kouluvalmennus, valmentaja kasvattaja
”Sanon tämän nyt kaikella rakkaudella, mutta edes kaiken maailman esteapuohjilla ja remeleillä, joita porukka tykkää vähän turhankin kanssa käyttää, Sulevista ei saa ratsun näköistä. Ei vaikka ottais kuvat edestäpäin niin, ettei runko vahingossakaan näy.” Saan osakseni vähän tuimanpuoleisen katseen rennosti ravailevan orin ratsastajalta.
”Hei, se on meidän kasvatti, eikä kumpikaan sen vanhemmista näytä mitenkään päin ratsulta, vaikka kisakalentereista voisi muuta päätellä.”
Vaikka ruunikko miten ravaili rentona, sinänsä ihan kivannäköisesti, se lipsutteli töistä heti kun sai tilaisuuden. Kulmat eivät olleet niin syvät kuin olisin toivonut, ja muutenkin Sulevi meni mielellään siitä, mistä aidan ylimmät lankut olivat vanhuuttaan mädäntyneet ja pudonneet.
”Tarkkuutta kulmiin. Ja siirry käyntiin, ryhdytään tekemään pääty-ympyröitä. Huolellinen, tarkka asetus, ulkopohje pitää takaosan mukana ympyrällä, uralla suoritus. Aktiivinen käynti. Ohjat tuntumalla, mutta ohja saa olla vielä vähän tavallista pidempi.” Aivan kuten olin ounastellutkin, Sulevi painoi ajoittain kädelle, minkä lisäksi sen takaosa ei ollut kunnolla mukana ympyrällä, vaan sitä sai herätellä, muistutella ja tukea ulkopohkeella jatkuvasti. Käynti kuitenkin pysyi aktiivisena, kaula pitkänä, joten siitä pisteet hevoselle sekä ratsastajalle, joka ylläpiti hyvän käynnin sekä hevosen rentouden takaosaherättelyineen kaikkineen. Vasempaan kierrokseen Sulevin suoritukset olivat hieman heikompia kuin oikeaan kierrokseen. Ori vastasi apuihin hyvin, asettui, taipui ja suoristui pyydettäessä, rupesi kantamaan päätään ja etuosaansakin kättä vasten painamisen sijaan. Mitään taianomaista moottorin käyntiin hyrähdystä tosin ei tapahtunut, vaan saman tien, kun orille antoi askeleenkin verran löysää, se myös löystyi.
Teetin samaa pääty-ympyrätehtävää vielä ravissa, sitten muutaman volttikahdeksikon käynnissä (pienemmillä ympyröillä ratsukko suoritti hieman yllättäen tasaisemmin molempiin kierroksiin, hyvä te!) ja muutaman pitkän sivun ravitemponlisäyksen jälkeen pyysin lävistäjiä keskiravissa niin, että jokaisen lävistäjän jälkeen suunta muuttuu. Lävistäjät olivat suorat ja tarkat, teiden ratsastamisesta olisin kilpailutilanteessakin antanut varsin korkeat pisteet. Pari ensimmäistä niin sanottua keskiravia jättivät kuitenkin toivomisen varaa; keskiravi jäi voimattomaksi, lapojen liikkeissä ei ollut tarpeeksi ilmavuutta eikä takaosa työntänyt tarpeeksi. Päättäväisellä ratsastuksella ja Sulevin herättelyllä keskiravi parani, mutta orista näki, että se tarvitsee vielä lisää rutiinia ja voimaa. Laukkatehtävät jätimme tällä kertaa välistä.
”Kyllä siitä hyvä tulee, ei ehkä mikään kouluihme, mutta ihan kelpo helpon tason hevonen. Se tekee mitä pyydetään ja on selkeästi hyväpäinen hevonen. Lisää ikää, voimaa ja rutiinia, kyllä se siitä.” Sulevi näytti kovin tyytyväiseltä itseensä venyttäessään niin askeltaan kuin kaulaansa rennossa ravihölkässään saadessaan ratsastajaltaan taputuksia ja rapsutuksia kaulalleen.
11.04.2021 Ensimmäinen sinivalkoinen, kirjoittanut omistaja
Suoritustamme kauhistelemassa oli joukko katsojia, joiden järkyttyneet hengenvedot olivat kirineet suorituksen aikana korviini aika kuuluvasti. Enkä yhtään ihmettele, sillä rata oli tuntunut aivan kamalalata, yksikään lähestyminen ei onnistunut, enkä ollut paikoin edes varma askellajistamme. Tiukoissa uusintareiteissä olimme olleet melkein kyljellämme ja Sulevin takaset hipoivat jokaista ylittämäämme puomia. Yli oli kuitenkin päästy henkeä pidätellen puhtaasti ja koska hevonen ei ollut minulla radalla minkäänlaisessa hallinnassa, olimme rämpineet itsemme aikaluokan voittoon. Tuomarikin oli takuulla sitä mieltä, ettei tämä palkinto meille kuuluisi, mutta minkäs teet, kun aikamme oli toiseksi sijoittunutta muutaman sekunnin parempi.
Kuolainen turpa pyyhki palkintojenjaossa toimineen henkilön käsivartta ja sinivalkoinen ruusuke meinasi mennä parempiin suihin, mutta siinä se nyt kuitenkin lopulta oli - meidän ensimmäinen voitto estekilpailuista! Kunniakierroksen Sulevi hiihteli läpi varsin kunniakkaasti laukaten ja jäi vielä varsinaisen kierroksen jälkeen suorittamaan omaa pientä jarrutteluympyräänsä, mikä kiinnitti meihin jälleen melko merkitseviä katseita katsomon suunnalta. Sain orini lopulta hallintaan, moikkasin hymyillen yleisöä ja annoin Suleville sen ansaitsemat vapaat ohjat. Puoliksi syöty vaalean kuolavaahdon koristama sinivalkoinen ruusuke tuntui nyt paremmalta kuin yksikään aiemmin saavuttamani tavoite, olimme virallisesti voittaneet yhdet estekilpailut! Vaatisihan tämä vielä paljon treeniä, mutta emmeköhän me pian saavuttaisi myös niitä tyylipuhtaitakin voittoja.
Siinä se nyt oli, omassa pihassa. Silmäilin kartanon ikkunan läpi pihassa kököttävää edellisenä päivänä kotiin tuomaani nuorta ruunikkoa. Suleviksi kutsuttu ori oli ottanut uuteen kotiinsa saapumisen lunkisti, eikä se tuntunut ihmettelevän maisemanvaihdosta ollenkaan - ei sanonut edes yksin tarhaan joutuessaan mitään, vaikka olikin kasvattajalla tottunut tarhailemaan viiden hevosen laumassa. Ei se tarhan perällä seisoskellessaan miltään huikealta kisaratsulta näyttänyt, eihän sillä oltu mitään selästäkäsin vielä kunnolla tehty, mutta uskoin, että tästä saataisiin vielä koulittua jotakin hyvää. Joonas keskeytti pohdiskeluni avatessaan keittiön oven rytinällä ja toteamalla: "on se ainakin ihan rauhallinen ollut". "Joo, hyvin pysyy tarhassa, ei välittänyt edes tammoista", huokailin mielissäni hörppien liialti jäähtynyttä kahvia. "Milloin sillä aletaan ratsastaa?" Joonas kysyi nojaten keittiön ovikarmeihin vetiset rukkaset kädessä niin, että vettä valui karmia pitkin lattialle asti. "Pitää katsoa, eihän sen selässä ole kuin käyty muutamasti istumassa", vastasin. "Eikö sillä siis voi edes ratsastaa?" Joonas oli ollut Sulevin hankkimista vastaan alunperinkin, eikä ollut tietoinen sen raakuudesta. "En sanonut etteikö voisi, totesin vaan, ettei sillä ole ratsastettu. Voit sä sillä mennä vaikka heti maneesiin, mutta seuraamuksista en sa mitään", hörppäsin kahvikuppini tyhjäksi ja tartuin keittiön pöydällä olevaan puhelimeeni työntäen sen taskuuni. Nyt lähdettiin juoksuttamaan.
Sulevi ravasi harppoen melkoista kyytiä liinan päässä - pää pystyssä ja selkä notkolla, ilman minkäänlaista tietoa siitä, miten kuuluisi liikkua. Pää kääntyili ulospäin ja välillä sisään, ympyrän muoto oli ihan hukassa, keskittyminen oli kaikkialla muualla kuin juoksuttajassa ja välillä otettiin äkkilähtöjä muka ärsyyntyneinä. Vaikka uusi paikka ei muuten ollut hetkauttanut oria, oli työnteko maneesissa silti vielä outoa. Olin nähnyt Sulevin ravaavan nätisti liinassa kasvattajan luona, ei tämä nyt ihan läpeensä huonokaan voinut olla. Molempiin suuntiin harpottuaan pyysin kaahailevan ruunikon pysähtymään ja kävin nappaamassa sivuohjat melko löyhästi kiinni hevosen kuolaimiin. Sulevi oli oitis sitä mieltä, että ei pysty ei kykene ja kieltäytyi liikkumasta mitenkään muuten, kuin taaksepäin. Pieni juoksutuspiiskan näpäytys takapäätä kohti sai oriin kuitenkin vauhtia ja se lähtikin suoraan raville. Pää oli sivuohjista huolimatta taivaissa ja hetken hirvitti, että hevonenhan taittaisi niskansa, jos tässä nyt kompastuisi ja kaatuisi. Rauhoittelun tuloksena Sulevi kuitenkin alkoi pikku hiljaa rentoutua, ravin tahti rauhoittui ja erotin jopa orin tummat jalat, jotka aiemmin olivat näyttäneet sekametelisopalta viuhuessaan niin lujaa, pääkin alkoi tipahdella lyhyiksi pätkiksi jonkinlaista muotoa hapuillen. "Jes! Taitava poika", kehuja sateli aina, kun ori ravasi rauhassa ja etenkin silloin, kun rentoutumista oli havaittavissa.
Joonas oli seurannut koko juoksutusrumbaa maneesin katsomosta ja pikaisesti häntä tähystellessäni näin hänen ottaneen joitain videopätkiäkin - hyvä, sillä niitä olisi hauska katsella tulevaisuudessa ja nähdä kehitystä. Juoksutettuani Sulevia tarpeeksi otin sivuohjat pois ja lähdimme Joonas mukanamme kävelemään loppukäynnit lähimaastoon tutulle metsätien pätkälle. "On sillä kyllä kamalan näköinen ravi, osaakohan se laukata ollenkaan", Joonas avasi suunsa jälleen vähän pilkalliseen sävyyn tiiraillen samalla kuvaamiaan videoita. "Kyllä se laukkaa sitten kun aika on, ei rasiteta sitä ensimmäisinä päivinä vielä liikaa, kun vastahan se kotiutui", vastasin rapsutellen ruunikon hikistä kaulaa, onneksi se ei tiennyt vihasta, jota siihen jonkun nimeltä mainitsemattoman osalta kohdistui. Sulevi töni minua hellästi turvallaan ja pörisi rentoutuneena, näytti olevan tyytyväinen itseensä aivan kuten minäkin olin siihen, tästä se lähtisi ja pian olisimme jo kilpakentillä todistamassa kaikille, että kyllä ex-ravureidenkin jälkeläinen pärjää. Siinä katselee sitten Joonas ja muut tuomitsijat hiljaisina, kun meidän Sulevi valloittaa kisakentät!
03.03.2021 Kouluvalmennus, valmentaja kasvattaja
”Sanon tämän nyt kaikella rakkaudella, mutta edes kaiken maailman esteapuohjilla ja remeleillä, joita porukka tykkää vähän turhankin kanssa käyttää, Sulevista ei saa ratsun näköistä. Ei vaikka ottais kuvat edestäpäin niin, ettei runko vahingossakaan näy.” Saan osakseni vähän tuimanpuoleisen katseen rennosti ravailevan orin ratsastajalta.
”Hei, se on meidän kasvatti, eikä kumpikaan sen vanhemmista näytä mitenkään päin ratsulta, vaikka kisakalentereista voisi muuta päätellä.”
Vaikka ruunikko miten ravaili rentona, sinänsä ihan kivannäköisesti, se lipsutteli töistä heti kun sai tilaisuuden. Kulmat eivät olleet niin syvät kuin olisin toivonut, ja muutenkin Sulevi meni mielellään siitä, mistä aidan ylimmät lankut olivat vanhuuttaan mädäntyneet ja pudonneet.
”Tarkkuutta kulmiin. Ja siirry käyntiin, ryhdytään tekemään pääty-ympyröitä. Huolellinen, tarkka asetus, ulkopohje pitää takaosan mukana ympyrällä, uralla suoritus. Aktiivinen käynti. Ohjat tuntumalla, mutta ohja saa olla vielä vähän tavallista pidempi.” Aivan kuten olin ounastellutkin, Sulevi painoi ajoittain kädelle, minkä lisäksi sen takaosa ei ollut kunnolla mukana ympyrällä, vaan sitä sai herätellä, muistutella ja tukea ulkopohkeella jatkuvasti. Käynti kuitenkin pysyi aktiivisena, kaula pitkänä, joten siitä pisteet hevoselle sekä ratsastajalle, joka ylläpiti hyvän käynnin sekä hevosen rentouden takaosaherättelyineen kaikkineen. Vasempaan kierrokseen Sulevin suoritukset olivat hieman heikompia kuin oikeaan kierrokseen. Ori vastasi apuihin hyvin, asettui, taipui ja suoristui pyydettäessä, rupesi kantamaan päätään ja etuosaansakin kättä vasten painamisen sijaan. Mitään taianomaista moottorin käyntiin hyrähdystä tosin ei tapahtunut, vaan saman tien, kun orille antoi askeleenkin verran löysää, se myös löystyi.
Teetin samaa pääty-ympyrätehtävää vielä ravissa, sitten muutaman volttikahdeksikon käynnissä (pienemmillä ympyröillä ratsukko suoritti hieman yllättäen tasaisemmin molempiin kierroksiin, hyvä te!) ja muutaman pitkän sivun ravitemponlisäyksen jälkeen pyysin lävistäjiä keskiravissa niin, että jokaisen lävistäjän jälkeen suunta muuttuu. Lävistäjät olivat suorat ja tarkat, teiden ratsastamisesta olisin kilpailutilanteessakin antanut varsin korkeat pisteet. Pari ensimmäistä niin sanottua keskiravia jättivät kuitenkin toivomisen varaa; keskiravi jäi voimattomaksi, lapojen liikkeissä ei ollut tarpeeksi ilmavuutta eikä takaosa työntänyt tarpeeksi. Päättäväisellä ratsastuksella ja Sulevin herättelyllä keskiravi parani, mutta orista näki, että se tarvitsee vielä lisää rutiinia ja voimaa. Laukkatehtävät jätimme tällä kertaa välistä.
”Kyllä siitä hyvä tulee, ei ehkä mikään kouluihme, mutta ihan kelpo helpon tason hevonen. Se tekee mitä pyydetään ja on selkeästi hyväpäinen hevonen. Lisää ikää, voimaa ja rutiinia, kyllä se siitä.” Sulevi näytti kovin tyytyväiseltä itseensä venyttäessään niin askeltaan kuin kaulaansa rennossa ravihölkässään saadessaan ratsastajaltaan taputuksia ja rapsutuksia kaulalleen.
11.04.2021 Ensimmäinen sinivalkoinen, kirjoittanut omistaja
Suoritustamme kauhistelemassa oli joukko katsojia, joiden järkyttyneet hengenvedot olivat kirineet suorituksen aikana korviini aika kuuluvasti. Enkä yhtään ihmettele, sillä rata oli tuntunut aivan kamalalata, yksikään lähestyminen ei onnistunut, enkä ollut paikoin edes varma askellajistamme. Tiukoissa uusintareiteissä olimme olleet melkein kyljellämme ja Sulevin takaset hipoivat jokaista ylittämäämme puomia. Yli oli kuitenkin päästy henkeä pidätellen puhtaasti ja koska hevonen ei ollut minulla radalla minkäänlaisessa hallinnassa, olimme rämpineet itsemme aikaluokan voittoon. Tuomarikin oli takuulla sitä mieltä, ettei tämä palkinto meille kuuluisi, mutta minkäs teet, kun aikamme oli toiseksi sijoittunutta muutaman sekunnin parempi.
Kuolainen turpa pyyhki palkintojenjaossa toimineen henkilön käsivartta ja sinivalkoinen ruusuke meinasi mennä parempiin suihin, mutta siinä se nyt kuitenkin lopulta oli - meidän ensimmäinen voitto estekilpailuista! Kunniakierroksen Sulevi hiihteli läpi varsin kunniakkaasti laukaten ja jäi vielä varsinaisen kierroksen jälkeen suorittamaan omaa pientä jarrutteluympyräänsä, mikä kiinnitti meihin jälleen melko merkitseviä katseita katsomon suunnalta. Sain orini lopulta hallintaan, moikkasin hymyillen yleisöä ja annoin Suleville sen ansaitsemat vapaat ohjat. Puoliksi syöty vaalean kuolavaahdon koristama sinivalkoinen ruusuke tuntui nyt paremmalta kuin yksikään aiemmin saavuttamani tavoite, olimme virallisesti voittaneet yhdet estekilpailut! Vaatisihan tämä vielä paljon treeniä, mutta emmeköhän me pian saavuttaisi myös niitä tyylipuhtaitakin voittoja.
Kuvat © Kasvattaja, kiitos!
Tämä on virtuaalihevonen
This is a SIM-game stable and all our horses are SIM-game horses, they don't exists in real life.
