Syyn Kalalokki
KTK-III
|
✾ Suomenhevoskantakirja 30.06.2022 KTK-III
17 + 14 + 16 + 16 = 63p. |
✾
|
Rakenne- ja pääkuva © Narien vapaat, liikekuva © Vapaasti by AK
Lokki oli 8-vuotias muuttaessaan omistajansa luota takaisin minulle, sen kasvattajalle. Komea rautias oli aloittanut kilpauransa esteillä, mutta soveltui luonteensa puolesta myös koulu- ja kenttäradoille, joten etenkin maastoesteitä alettiin ahkerasti treenaamaan pian muuton jälkeen. Lokki kotiutui syntymäkotiinsa hienosti ja osoittautui heti varsin simppeliksi hevoseksi, jonka kanssa arki rullaa tyynesti, eikä ori suuremmin itsestään meteliä ole pitänytkään, kultainen hevonen!
Luonnekuvaus
Lokki, tuo tallin hyväkäytöksisin ja kuuliaisin poikamies, on kuin luotu täydelliseksi herrasmieheksi. Lokki on juuri se hevonen, joka sulattaa sydämet ja voittaa jokaisen hoitajan puolelleen välittömällä charmillaan ja hienostuneilla käytöstavoillaan. Lokki seisoo tallissa kiltisti paikallaan hoitotoimien ajan, katsellen lempeästi ympärilleen ja hellästi hoitajaa hihansuusta hipsutellen. Se on luonnostaan rauhallinen ja maltillinen - seuraa taluttajaa kuin koira, olivatpa tilanteet millaisia tahansa. Tammoja kohdatessa Lokin pää saattaa vähän kohota ja korva heilahtaa puolelta toiselle, mutta kevätjuhlaliikkeisiin se ei ole koskaan ryhtynyt.
Ratsuna Lokki on yritteliäs ja varmajalkainen. Orin askeleet ovat miellyttävät istua ja sen selässä voi luottaa siihen, ettei konnankoukkuja ole luvassa. Lokki on aavistuksen hidas lämpenemään, sellainen tasainen diesel-malli, mutta kun verryttelyn tekee huolella, antaa Lokki parastaan. Joskus harvoin ori saattaa kummastua jotakin, mutta silloinkin se vain pysähtyy hetkeksi hengittämään syvään ja jatkaa sitten matkaansa ratsastajan apuja kuunnellen. Korkealle koulutetulla rautiaalla on todellakin ilo lähteä treenaamaan, se on yritteliäs, osaava ja miellyttävä kaikin puolin. Kouluradalla parhaat pisteet heruvat lisäyksistä sekä väistöistä, jotka ovat kaikissa askellajeissa Lokin bravuuri.
Maastoratsuna Lokki on rohkea ja luottavainen. Se etenee omassa rauhallisessa tahdissaan, ei jää kyttäilemään jokaista risukasaa ja on sen nähty ohittavan yksin hirvikin. Pelottomaksikin oria voisi kutsua, jos hyvin satunnaisia tuijotuksia kentällä ei tapahtuisi. Erikoiset maastoesteviritykset tai yllättävät tilanteet eivät saa rautiasta hämmentymään ja se ylittää esteet tasaisen varmasti ja tyylikkäästi.
Lokki on luotettava matkakumppani, joka lastautuu traileriin ja rekkaan vaivatta. Vieraissa paikoissa se voi olla hieman reippaampi kuin kotona, mutta tutun ihmisen kanssa ori käyttäytyy aina edukseen. Palkintojenjaossa desibelit toisinaan ilmestyvät kuvioihin, sillä kuka nyt ei päästäisi muutamaa riemunkiljahdusta ennen kunniakierrokselle ampaisua?

ii. Fiktion Rekyyli VIR MVA Ch, KTK-II, ERJ-II, SLA-I* ie. Salavilli Sillivalas Ch, KTK-II, KRJ-I, ERJ-I, SLA-I |
iii. Toivon Salaisuus KTK-III, ERJ-I, SLA-I iie. Koistilan Lakka VIR MVA Ch, KTK-III, KRJ-I iei. Huvin Vuoksi Ch, KTK-II, KRJ-I, ERJ-I, KERJ-II, SLA-I iee. Ruudin Vuorikaarne KRJ-II, ERJ-II, SLA-I |
|
e. Pilvipellon Lumilintu KTK-II, KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I |
eii. Hornanhovin Juoruvelho KTK-II, KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I, VVJ-III, SLA-I eie. Kyyhkynkyynel KTK-II, KRJ-II, ERJ-I, KERJ-I, VVJ-III, SLA-I eei. Hengenvaaran Takatalvi eee. Mörkövaaran Leinikki KTK-III |
Jälkeläiset ja sukuselvitys
Lokki on tarjolla jalostukseen,
ota yhteyttä sähköpostilla tai Keskustassa. |
♥ 03.08.2024 sh-t. Syyn Naurulokki (e. Syyn Taikasilmu)
|
Kilpailu- ja näyttelymenestys
Yhteenveto
40 KRJ-sijoitusta, 40 ERJ-sijoitusta, 40 KERJ-sijoitusta, 1 VSR-sijoitus
40 KRJ-sijoitusta, 40 ERJ-sijoitusta, 40 KERJ-sijoitusta, 1 VSR-sijoitus
05.07.2021 Kutsu, He A - 1 / 50
06.07.2021 Kutsu, He A - 2 / 50 06.07.2021 Kutsu, He A - 7 / 50 09.07.2021 Kutsu, He A - 2 / 50 10.07.2021 Kutsu, He A - 1 / 50 11.07.2021 Kutsu, He A - 1 / 50 29.07.2021 Kutsu, He A - 1 / 50 06.08.2021 Kutsu, He A - 6 / 60 12.08.2021 Kutsu, He A - 2 / 60 13.08.2021 Kutsu, He A - 6 / 60 |
28.08.2021 Kutsu, He A - 7 / 60
30.08.2021 Kutsu, He A - 7 / 60 01.10.2021 Kutsu, Va B - 6 / 60 02.10.2021 Kutsu, Va B - 3 / 60 03.10.2021 Kutsu, Va B - 1 / 60 12.10.2021 Kutsu, Va B - 7 / 60 16.10.2021 Kutsu, Va B - 1 / 60 23.10.2021 Kutsu, Va B - 6 / 60 14.10.2021 Kutsu, Va B - 5 / 40 18.10.2021 Kutsu, Va B - 5 / 40 |
22.10.2021 Kutsu, Va B - 2 / 40
26.10.2021 Kutsu, Va B - 6 / 40 27.10.2021 Kutsu, Va B - 2 / 40 27.10.2021 Kutsu, Va B - 4 / 40 29.10.2021 Kutsu, Va B - 6 / 40 01.11.2021 Kutsu, He B - 5 / 40 03.11.2021 Kutsu, He B - 6 / 40 04.11.2021 Kutsu, He B - 1 / 40 04.11.2021 Kutsu, He B - 2 / 40 08.11.2021 Kutsu, He B - 2 / 40 |
09.11.2021 Kutsu, He B - 5 / 40
13.11.2021 Kutsu, He B - 6 / 40 16.11.2021 Kutsu, He B - 1 / 40 18.11.2021 Kutsu, He B - 2 / 40 18.11.2021 Kutsu, He B - 6 / 40 20.11.2021 Kutsu, He B - 6 / 40 21.11.2021 Kutsu, He A - 3 / 60 03.12.2021 Kutsu, He A - 2 / 60 09.12.2021 Kutsu, He A - 6 / 60 01.12.2021 Kutsu, He A - 4 / 40 |
06.09.2021 Kutsu, 110cm - 1 / 30
09.09.2021 Kutsu, 110cm - 1 / 30 10.10.2021 Kutsu, 110cm - 2 / 30 12.09.2021 Kutsu, 110cm - 3 / 30 15.09.2021 Kutsu, 110cm - 4 / 30 17.09.2021 Kutsu, 110cm - 2 / 30 17.09.2021 Kutsu, 110cm - 5 / 30 20.09.2021 Kutsu, 110cm - 3 / 30 23.09.2021 Kutsu, 110cm - 3 / 30 03.09.2021 Kutsu, 110cm - 3 / 30 |
04.09.2021 Kutsu, 110cm - 1 / 30
04.09.2021 Kutsu, 110cm - 1 / 30 10.09.2021 Kutsu, 110cm - 2 / 30 10.09.2021 Kutsu, 110cm - 2 / 30 11.09.2021 Kutsu, 110cm - 4 / 30 17.09.2021 Kutsu, 110cm - 2 / 30 17.09.2021 Kutsu, 110cm - 2 / 30 20.09.2021 Kutsu, 110cm - 5 / 30 02.12.2021 Kutsu, 100cm - 1 / 40 06.12.2021 Kutsu, 100cm - 1 / 40 |
08.12.2021 Kutsu, 100cm - 5 / 40
11.12.2021 Kutsu, 100cm - 3 / 40 15.12.2021 Kutsu, 100cm - 4 / 40 15.12.2021 Kutsu, 100cm - 5 / 40 16.12.2021 Kutsu, 100cm - 5 / 40 02.07.2022 Kutsu, 100cm - 5 / 50 06.07.2022 Kutsu, 100cm - 2 / 50 14.07.2022 Kutsu, 100cm - 3 / 50 15.07.2022 Kutsu, 100cm - 3 / 50 21.07.2022 Kutsu, 100 cm - 6 / 50 |
26.07.2022 Kutsu, 100cm - 1 / 50
26.07.2022 Kutsu, 100cm - 6 / 50 03.05.2023 Kutsu, 90cm - 2 / 30 07.05.2023 Kutsu, 90cm - 2 / 30 07.05.2023 Kutsu, 90cm - 4 / 30 01.05.2023 Kutsu, 110cm - 1 / 26 02.05.2023 Kutsu, 110cm - 2 / 26 03.05.2023 Kutsu, 110cm - 2 / 26 05.05.2023 Kutsu, 110cm - 2 / 26 09.05.2023 Kutsu, 110cm - 4 / 26 |
02.07.2021 Kutsu, CIC1 - 3 / 40
05.07.2021 Kutsu, CIC1 - 1 / 40 14.07.2021 Kutsu, CIC1 - 6 / 40 15.07.2021 Kutsu, CIC1 - 5 / 45 16.07.2021 Kutsu, CIC1 - 6 / 40 01.08.2021 Kutsu, CIC1 - 5 / 30 06.08.2021 Kutsu, CIC1 - 1 / 30 08.08.2021 Kutsu, CIC1 - 2 / 30 13.08.2021 Kutsu, CIC1 - 3 / 30 20.08.2021 Kutsu, CIC1 - 3 / 30 |
01.09.2021 Kutsu, CIC1 - 1 / 30
05.09.2021 Kutsu, CIC1 - 4 / 30 08.09.2021 Kutsu, CIC1 - 4 / 30 19.09.2021 Kutsu, CIC1 - 4 / 30 01.10.2021 Kutsu, helppo - 7 / 60 04.10.2021 Kutsu, helppo - 3 / 60 17.10.2021 Kutsu, helppo - 5 / 60 28.10.2021 Kutsu, helppo - 4 / 60 14.10.2021 Kutsu, helppo - 4 / 40 20.11.2021 Kutsu, CIC1 - 6 / 46 |
06.12.2021 Kutsu, helppo - 2 / 60
07.12.2021 Kutsu, helppo - 6 / 60 13.12.2021 Kutsu, helppo - 2 / 60 19.12.2021 Kutsu, helppo - 4 / 60 24.12.2021 Kutsu, helppo - 6 / 60 30.12.2021 Kutsu, helppo - 3 / 60 09.12.2021 Kutsu, CIC1 - 5 / 40 10.12.2021 Kutsu, CIC1 - 5 / 40 11.12.2021 Kutsu, CIC1 - 6 / 40 12.12.2021 Kutsu, CIC1 - 2 / 40 |
19.12.2021 Kutsu, CIC1 - 6 / 40
21.12.2021 Kutsu, CIC1 - 6 / 40 25.12.2021 Kutsu, CIC1 - 5 / 40 28.12.2021 Kutsu, CIC1 - 3 / 40 12.01.2022 Kutsu, CIC1 - 5 / 38 15.01.2022 Kutsu, CIC1 - 3 / 38 04.04.2022 Kutsu, CIC1 - 3 / 60 17.04.2022 Kutsu, CIC1 - 4 / 60 08.07.2022 Kutsu, helppo - 1 / 50 11.07.2022 Kutsu, helppo - 6 / 50 |
NJ & VSN näyttelytulokset |
CUP-sijoitukset |
Ei tuloksia
|
Päiväkirja ja valmennukset
00.00.2020 Merkinnän otsikko, kirjoittaja
Rakenne- ja pääkuva © Narien vapaat, liikekuva © Vapaasti by AK
Tämä on virtuaalihevonen
This is a SIM-game stable and all our horses are SIM-game horses, they don't exists in real life.