Aallonharja
KTK-II, KRJ-I
|
© SN
Aallonharjan suku ei ihan vakuuttanut minua, mutta koska tamma oli pärjännyt tällä kisakaudella paremmin kuin yksikään omista suomenhevosistani, oli minun pakko jättää siitä ostotarjous Sotamaalauksen julkaistessa tiedon tallin lopettamisesta. 11-vuotias Halma oli meille muuttaessaan kyntänyt kilpakenttiä jo paljon, eikä sitä ihme kyllä oltu vielä nähty siitospuolella. Kilpailemisen jatkaminen ja varsapuuhat odottaisivatkin tammaa sen uudessa kodissa Syyn Kartanolla. Sympaattinen hevonen asteli uuteen kotiinsa pienen hirnahduksen kera ja hyväteltyään entisen omistajansa se pääsi tutustumaan tammalaumaamme laitumelle.
Luonnekuvaus
Usko, toivo ja rakkaus ovat välillä todellisella koetuksella Halman kanssa. Se ei ole ilkeä, karkailuun taipuvainen tai mitään sellaista, vain ja ainoastaan järisyttävän hidas. Todennäköisesti tämä ei edes ole puhdas hevonen, vaan jokin hevoselta näyttävä hybridi laiskiaisen kanssa. Juuri niin hitaalta tämä tuntuu.
Kaikki on hidasta. Raudikko syö hitaasti, piehtaroi hitaasti, kävelee vielä hitaammin, juo hitaasti.. Yksinkertaisesti kaikki, mitä tamma tekee, on kuin hidastetusta filmistä. Eikä se korvaansa lotkauta, vaikka sitä miten hoputtaisi, tai samalle vesiastialle haluava ihan potkaisisi kylkeen. Saatuaan (hitaan) juomatoimituksensa loppuun se itse asiassa monottaa takaisin, jos vain osuu; kohteella on harvinaisen paljon aikaa väistää. Hyvähermoinen ja leppoisa tämä nyt ainakin on, sen järisyttävän hitauden lisäksi. Ensikengitys ei herättänyt tammassa edes uteliaisuutta, klipatessa tämä nukkuu, ja nukkuisi varmaan raspatessakin, jos voisi roikottaa päätänsä samaan malliin kuin mitä muutoin hoidettaessa. Jalkansa Halma nostaa kiltisti, muttei tosiaan pidä niitä itsekseen ylhäällä, kyllä ihminen joutuu kannattelemaan tai käyttämään kengityksessä jalkatelinettä. Kuvaus kivireen raahaamisesta ei riitä, Halma on vielä hitaampi ja työläämpi taluttaa. Sitä ei edes usko, miten hitaasti hevonen voi kävellä, ennen kuin vie tämän tallista tarhaan tai toisin päin.
No, ainakaan tammalla ei ole pahoja tallitapoja.
Raippa, kannukset sekä rautainen päättäväisyys ovat kolme tärkeintä asiaa, joita Halman liikuttamisessa tarvitsee. Neljäs on huikea itsetunto, joka ei ota kolhuja, jos ja kun suomenlaiskiainen ei joskus (hyvin usein) oikein liiku. Jos joskus kuvittelit sen lähiratsastuskoulun eläkettä odottaneen leipiintyneen ponin olevan hidas ja raskassoutuinen, Halman jälkeen kyseinen poni vaikuttaa hyvinkin eläväiseltä ja virkeältä.
Kaikkein omituisinta raudikossa on sen kyky tehdä aivan kaikki siltä pyydetty, mutta – edelleen samaa asiaa toistaen – uskomattoman hitaasti. Sen hitaus ei edes ole apuihin reagoimista kolmen askeleen viiveellä. Halma nostaa laukan täsmälleen pyydettäessä (mikä osoittaa, että siinä kyllä on reaktionopeutta), se laukka vain ei etene mihinkään. Pohkeenväistökin on periaatteessa ihan korrekti, jalat kyllä liikkuvat selkeästi kuten pitääkin, eteenpäin vain ei mennä. Halman selässä tulee kenkku Liisa Ihmemaassa – fiilis, aivan kuin todellisuus olisi jotenkin nyrjähtänyt.
Tamma on peruskapasiteetikas yleisratsu sekä ajolle opetettu. Varmajalkainen, luotettava ja hyvähermoinen. Perushyvät liikkeet, erittäin tasaiset ja mukavat istua, sekä yhtäläisen perushyvä hyppytyyli. Kaikin puolin aika keskiverto hevonen, eikä tämä ole mitenkään moittivasti sanottu. Periaatteessa Halma on hurjan hyvä yleishevonen monen tasoiselle harrastajalle, sellainen luottopeli, jonka kanssa kokeilla kaikkea vikellyksestä maastoesteisiin ja niin edelleen juuri niin turvallisesti kuin hevosen kanssa ikinä voi harrastaa. Se vain on.. hidasta.
Koskaan yleisö, saati tuomaristo, ei ole vilkuillut kelloa yhtä usein, ihmeissään ja kulmat kurtistettuina, kuin mitä Halman suoritusten aikana. Raudikon kanssa kisaaminen onkin yksi jaettu Liisa Ihmemaassa -joukkohallusinaatio, jonka itse saa kokea päivittäin. Sinänsä kisareissut sujuvat oikein mukavasti, tamma on helppo lastata yksinäänkin, se matkustaa todella nätisti eikä ikinä aiheuta mitään hämminkiä vieraissakaan paikoissa. Matkassa on vain se yksi, tässäkin kertomuksessa ylikäytetty mutka, jota en enää suostu lausumaan ääneen.
On tämä kuitenkin hyvä hevonen. Ainakin parempi kuin se naapurin reikäpäinen lämpöinen, joka tuntuu ahdistuvan jo turhan kovaäänisestä hengityksestä. Ennemmin.. no, tämmöinen, kuin itsensä hengiltä stressaaja.
© Lissu T., kiitos!
Kaikki on hidasta. Raudikko syö hitaasti, piehtaroi hitaasti, kävelee vielä hitaammin, juo hitaasti.. Yksinkertaisesti kaikki, mitä tamma tekee, on kuin hidastetusta filmistä. Eikä se korvaansa lotkauta, vaikka sitä miten hoputtaisi, tai samalle vesiastialle haluava ihan potkaisisi kylkeen. Saatuaan (hitaan) juomatoimituksensa loppuun se itse asiassa monottaa takaisin, jos vain osuu; kohteella on harvinaisen paljon aikaa väistää. Hyvähermoinen ja leppoisa tämä nyt ainakin on, sen järisyttävän hitauden lisäksi. Ensikengitys ei herättänyt tammassa edes uteliaisuutta, klipatessa tämä nukkuu, ja nukkuisi varmaan raspatessakin, jos voisi roikottaa päätänsä samaan malliin kuin mitä muutoin hoidettaessa. Jalkansa Halma nostaa kiltisti, muttei tosiaan pidä niitä itsekseen ylhäällä, kyllä ihminen joutuu kannattelemaan tai käyttämään kengityksessä jalkatelinettä. Kuvaus kivireen raahaamisesta ei riitä, Halma on vielä hitaampi ja työläämpi taluttaa. Sitä ei edes usko, miten hitaasti hevonen voi kävellä, ennen kuin vie tämän tallista tarhaan tai toisin päin.
No, ainakaan tammalla ei ole pahoja tallitapoja.
Raippa, kannukset sekä rautainen päättäväisyys ovat kolme tärkeintä asiaa, joita Halman liikuttamisessa tarvitsee. Neljäs on huikea itsetunto, joka ei ota kolhuja, jos ja kun suomenlaiskiainen ei joskus (hyvin usein) oikein liiku. Jos joskus kuvittelit sen lähiratsastuskoulun eläkettä odottaneen leipiintyneen ponin olevan hidas ja raskassoutuinen, Halman jälkeen kyseinen poni vaikuttaa hyvinkin eläväiseltä ja virkeältä.
Kaikkein omituisinta raudikossa on sen kyky tehdä aivan kaikki siltä pyydetty, mutta – edelleen samaa asiaa toistaen – uskomattoman hitaasti. Sen hitaus ei edes ole apuihin reagoimista kolmen askeleen viiveellä. Halma nostaa laukan täsmälleen pyydettäessä (mikä osoittaa, että siinä kyllä on reaktionopeutta), se laukka vain ei etene mihinkään. Pohkeenväistökin on periaatteessa ihan korrekti, jalat kyllä liikkuvat selkeästi kuten pitääkin, eteenpäin vain ei mennä. Halman selässä tulee kenkku Liisa Ihmemaassa – fiilis, aivan kuin todellisuus olisi jotenkin nyrjähtänyt.
Tamma on peruskapasiteetikas yleisratsu sekä ajolle opetettu. Varmajalkainen, luotettava ja hyvähermoinen. Perushyvät liikkeet, erittäin tasaiset ja mukavat istua, sekä yhtäläisen perushyvä hyppytyyli. Kaikin puolin aika keskiverto hevonen, eikä tämä ole mitenkään moittivasti sanottu. Periaatteessa Halma on hurjan hyvä yleishevonen monen tasoiselle harrastajalle, sellainen luottopeli, jonka kanssa kokeilla kaikkea vikellyksestä maastoesteisiin ja niin edelleen juuri niin turvallisesti kuin hevosen kanssa ikinä voi harrastaa. Se vain on.. hidasta.
Koskaan yleisö, saati tuomaristo, ei ole vilkuillut kelloa yhtä usein, ihmeissään ja kulmat kurtistettuina, kuin mitä Halman suoritusten aikana. Raudikon kanssa kisaaminen onkin yksi jaettu Liisa Ihmemaassa -joukkohallusinaatio, jonka itse saa kokea päivittäin. Sinänsä kisareissut sujuvat oikein mukavasti, tamma on helppo lastata yksinäänkin, se matkustaa todella nätisti eikä ikinä aiheuta mitään hämminkiä vieraissakaan paikoissa. Matkassa on vain se yksi, tässäkin kertomuksessa ylikäytetty mutka, jota en enää suostu lausumaan ääneen.
On tämä kuitenkin hyvä hevonen. Ainakin parempi kuin se naapurin reikäpäinen lämpöinen, joka tuntuu ahdistuvan jo turhan kovaäänisestä hengityksestä. Ennemmin.. no, tämmöinen, kuin itsensä hengiltä stressaaja.
© Lissu T., kiitos!
i. Aallonhurmio sh, 167 cm, prt |
ii. Aaltoileva sh, 168 cm, rt ie. Hemaiseva Likka sh, 163 cm, prn |
iii. Vaahtopää sh, 168cm, trt iie. Aamunkoitto sh, 159cm, rt iei. Naistenmies sh, 160cm, prn iee. Lilliputti sh, 162cm, prn |
e. Timanttiharja sh, 158 cm, vrt |
ei. Titaanisotilas sh, 161 cm, vrt ee. Posliininukke sh, 154 cm, prt |
eii. Titaanien Taisto sh, 161cm, rt eie. Soturitar sh, 156cm, vrt eei. Nukketeatteri sh, 157cm, prt eee. Posliinipossu sh, 152cm, trn |
Jälkeläiset ja sukuselvitys
|
Halma on tarjolla jalostukseen,
ota yhteyttä sähköpostilla tai Keskustassa. |
lue Sukuselvitys
i. Punarautias Aallonhurmio on ehkä ainut kunnolla menestynyt eläin Halman lähisuvussa, jos emänisänisä Titaanien Taistoa ei oteta mukaan laskuihin. Aallonhurmio tulee vaatimattomasta suomenhevossuvusta, jossa esiintyy emän puolella ratsastuskouluhevosia ja isän puolella sellaisia perinteisiä kotipihan kaunistuksia, yleishevosia, joiden kanssa on välillä kisattu jossain pikkukisoissa. Aallonhurmio itse on kuitenkin menestynyt niin koulu-, este-, kuin kenttäratsastuksessa ja ori on kisannut mahtavin tuloksin useiden vuosien ajan. Kolmetoista varsaa jättänyt Aallonhurmio on rakenteeltaan raamikas ja se on periyttänyt jälkeläisilleen kohtalaisen sopusuhtaista rakennetta sekä rauhallista luonnetta. Aallonhurmio on kaikkien käsiteltävissä ja ratsastettavissa ollessaan leppoisa ja nallekarhumainen ori.
ii. Aaltoileva on vaatimaton yhden ihmisen luona koko elämänsä viettänyt yleisratsu. Nykyään jo eläkepäiviä viettelevä rautias on luonteeltaan hyvin rauhallinen, ihmisläheinen ja varmajalkainen. Se on nuoruudessaan startannut muutamissa pienissä kenttäkilpailuissa huvin ja urheilun vuoksi, muttei ole ikinä pärjännyt sijoituksille asti. Kotioloissa Aaltoilevaa on ratsastettu aktiivisesti ja monipuolisesti hyvän lihaskunnon ja mielenterveyden ylläpitämiseksi. Omistaja kuvailee oriaan simppeliksi, kaikkia rakastavaksi ja monipuoliseksi suomenehevoseksi, jonka kanssa yksikään päivä vuosien varrella ei ole ollut tylsä.
ie. Hemaiseva Likka oli suunniteltu kasvavan kasvattajansa luona, mutta tapaturman takia kasvattaja ei pystynytkään enää huolehtimaan hevosistaan ja Likka muutti läheiselle ratsastuskoululle. Punaruunikko suunniteltiin ensin myydä, mutta pian ratsastuskoulutuksen jälkeen Likasta kuoriutui niin kiva ratsu, että se jäikin ratsastuskoululle loppu elämäkseen. Vaikka Likka oli varsin osaava hevonen, teki se pääasiassa kuitenkin alkeistunteja ollen monen nuoren ratsastajan luottoratsu. Ratsastuskoululla se osallistui koulu-, este- ja maastoestetunneille ja pärjäsi kaikessa hyvin oli selässä kuka tahansa. Kilpailuihin rauhallinen tamma ei koskaan osallistunut.
e. Timanttiharja, tuo oikea rauhallisuuden perikuva, noh... Ei myöskään ole koskaan kilpaillut. Kasvattajansa luona koko elämänsä viettänyt tamma on "niin hidas, ettei sen kanssa ole jaksanut edes yrittää mitään", omistajansa on kuultu kuvailevan. Itsekin tuon tamman kertaalleen livenä nähtyäni voin kyllä melkein yhtyä tuohon kuvaukseen, sillä tamma saatiin juuri ja juuri ulos trailerista sillä välin, kun olin jo ratsastanut ja puunannut yhden omani. Ensimmäisenä mieleen tulee tietysti, että onko vaaleanrautiaalla kipuja tai jokin sairaus, mutta ei, useiden eläinlääkärireissujen jälkeen diagnoosiksi on saatu vain sana laiska. Timanttiharja sai yhden varsan ollessaan 15-vuotias ja näin aikaansaamaton luonne periytyi myös meidän Halmalle.
ei. Titaanisotilas tulee tunnetusta kovatasoisesta suomenhevossuvusta, jossa lähes poikkeuksetta jokainen hevonen on kilpaillut menestyksekäästi sekä koulu- että esteratsastuksessa. On suvussa kenttähevosiakin nähty ja oikeastaan jokainen niistä varmasti hyppäisi myös maastoesteet siinä missä rataesteetkin, mutta jostain syystä kenttäratsastus on jäänyt vähän taka-alalle. Titaanisotilas itse taasen ei ole perinyt sukunsa kunniaa, vaan on jämähtänyt helppo B:n kouluradoille ja 80cm esteradoille. Lieneekö puute koulutuksessa vai omistajien motivaatio-ongelmat kisata sen korkeammalla tasolla, sitä en tiedä, mutta elämänsä aikana Titaanisotilas ei juurikaan mainetta kasvattanut. Muutaman jälkeläisen jättänyt vaaleanrautias periytti varsoilleen kuitenkin varsin upeaa ulkonäköään, mutkatonta luonnettaan ja ehkä hitusen joillekin yksilöille myös sukunsa kapasiteettia.
ee. Posliininukke on ikänsä asunut samalla omistajalla, kuin Halman emänisä Titaanisotilas. Tamma on toimittanut jonkinnäköistä kenttähevosen uraa osallistuen muutamiin tutustumisluokan kenttäkilpailuihin nuorella iällään. Nykyään jo yli kaksikymmentävuotias tamma viettelee eläkepäiviä käyden toisinaan rauhallisilla maastoretkillä omistajiensa kanssa. Luonteeltaan Posliininukke on rauhallinen, jopa hieman laiskan puoleinen ja ehdottoman kiltti. Maastossa tamma on mitä mahtavin ratsu, sillä se ei varmaan pelästyisi edes ydinpommia. Posliininukke on saanut omistajansa luona yhden varsan, Timanttiharjan, jolle se periytti rauhallisuuttaan.
ii. Aaltoileva on vaatimaton yhden ihmisen luona koko elämänsä viettänyt yleisratsu. Nykyään jo eläkepäiviä viettelevä rautias on luonteeltaan hyvin rauhallinen, ihmisläheinen ja varmajalkainen. Se on nuoruudessaan startannut muutamissa pienissä kenttäkilpailuissa huvin ja urheilun vuoksi, muttei ole ikinä pärjännyt sijoituksille asti. Kotioloissa Aaltoilevaa on ratsastettu aktiivisesti ja monipuolisesti hyvän lihaskunnon ja mielenterveyden ylläpitämiseksi. Omistaja kuvailee oriaan simppeliksi, kaikkia rakastavaksi ja monipuoliseksi suomenehevoseksi, jonka kanssa yksikään päivä vuosien varrella ei ole ollut tylsä.
ie. Hemaiseva Likka oli suunniteltu kasvavan kasvattajansa luona, mutta tapaturman takia kasvattaja ei pystynytkään enää huolehtimaan hevosistaan ja Likka muutti läheiselle ratsastuskoululle. Punaruunikko suunniteltiin ensin myydä, mutta pian ratsastuskoulutuksen jälkeen Likasta kuoriutui niin kiva ratsu, että se jäikin ratsastuskoululle loppu elämäkseen. Vaikka Likka oli varsin osaava hevonen, teki se pääasiassa kuitenkin alkeistunteja ollen monen nuoren ratsastajan luottoratsu. Ratsastuskoululla se osallistui koulu-, este- ja maastoestetunneille ja pärjäsi kaikessa hyvin oli selässä kuka tahansa. Kilpailuihin rauhallinen tamma ei koskaan osallistunut.
e. Timanttiharja, tuo oikea rauhallisuuden perikuva, noh... Ei myöskään ole koskaan kilpaillut. Kasvattajansa luona koko elämänsä viettänyt tamma on "niin hidas, ettei sen kanssa ole jaksanut edes yrittää mitään", omistajansa on kuultu kuvailevan. Itsekin tuon tamman kertaalleen livenä nähtyäni voin kyllä melkein yhtyä tuohon kuvaukseen, sillä tamma saatiin juuri ja juuri ulos trailerista sillä välin, kun olin jo ratsastanut ja puunannut yhden omani. Ensimmäisenä mieleen tulee tietysti, että onko vaaleanrautiaalla kipuja tai jokin sairaus, mutta ei, useiden eläinlääkärireissujen jälkeen diagnoosiksi on saatu vain sana laiska. Timanttiharja sai yhden varsan ollessaan 15-vuotias ja näin aikaansaamaton luonne periytyi myös meidän Halmalle.
ei. Titaanisotilas tulee tunnetusta kovatasoisesta suomenhevossuvusta, jossa lähes poikkeuksetta jokainen hevonen on kilpaillut menestyksekäästi sekä koulu- että esteratsastuksessa. On suvussa kenttähevosiakin nähty ja oikeastaan jokainen niistä varmasti hyppäisi myös maastoesteet siinä missä rataesteetkin, mutta jostain syystä kenttäratsastus on jäänyt vähän taka-alalle. Titaanisotilas itse taasen ei ole perinyt sukunsa kunniaa, vaan on jämähtänyt helppo B:n kouluradoille ja 80cm esteradoille. Lieneekö puute koulutuksessa vai omistajien motivaatio-ongelmat kisata sen korkeammalla tasolla, sitä en tiedä, mutta elämänsä aikana Titaanisotilas ei juurikaan mainetta kasvattanut. Muutaman jälkeläisen jättänyt vaaleanrautias periytti varsoilleen kuitenkin varsin upeaa ulkonäköään, mutkatonta luonnettaan ja ehkä hitusen joillekin yksilöille myös sukunsa kapasiteettia.
ee. Posliininukke on ikänsä asunut samalla omistajalla, kuin Halman emänisä Titaanisotilas. Tamma on toimittanut jonkinnäköistä kenttähevosen uraa osallistuen muutamiin tutustumisluokan kenttäkilpailuihin nuorella iällään. Nykyään jo yli kaksikymmentävuotias tamma viettelee eläkepäiviä käyden toisinaan rauhallisilla maastoretkillä omistajiensa kanssa. Luonteeltaan Posliininukke on rauhallinen, jopa hieman laiskan puoleinen ja ehdottoman kiltti. Maastossa tamma on mitä mahtavin ratsu, sillä se ei varmaan pelästyisi edes ydinpommia. Posliininukke on saanut omistajansa luona yhden varsan, Timanttiharjan, jolle se periytti rauhallisuuttaan.
Kilpailu- ja näyttelymenestys
Yhteenveto
40 KRJ-sijoitusta (1 cup), 40 ERJ-sijoitusta (1 cup), 40 KERJ-sijoitusta
40 KRJ-sijoitusta (1 cup), 40 ERJ-sijoitusta (1 cup), 40 KERJ-sijoitusta
|
01.03.21 Helppo A - Hiivurin - 3/60
02.03.21 Helppo A - Ravenscroft - 3/30 02.03.21 Helppo A - Hiivurin - 4/60 05.03.21 Helppo A - Ravenscroft - 4/30 05.03.21 Helppo A - Kuuralehto - 5/40 08.03.21 Helppo A - Holmberg - 6/100 10.03.21 Helppo A - Hiivurin - 1/60 10.03.21 Helppo A - Holmberg - 5/100 14.03.21 Helppo A - Ravenscroft - 4/30 16.03.21 Helppo A - Kuuralehto - 2/40 |
19.03.21 Helppo A - Hiivurin - 1/60
20.03.21 Helppo A - Ravenscroft - 3/30 21.03.21 Helppo A - Hiivurin - 4/60 23.03.21 Helppo A - Ravenscroft - 3/30 25.03.21 Helppo A - Ravenscroft - 3/30 25.03.21 Helppo A - Ravenscroft - 3/30 29.03.21 Helppo A - Ravenscroft - 3/30 08.04.21 Helppo A - Hiivurin - 7/60 10.04.21 Helppo A - Hiivurin - 1/60 10.04.21 Helppo A - Hiivurin - 6/60 |
16.04.21 Helppo A - Hiivurin - 7/60
18.04.21 Helppo A - Hiivurin - 2/60 21.04.21 Helppo A - Hiivurin - 3/60 29.04.21 Helppo A - Hiivurin - 3/60 01.12.2021 Kutsu, He A - 2 / 40 03.12.2021 Kutsu, He A - 4 / 40 04.12.2021 Kutsu, He A - 3 / 40 06.12.2021 Kutsu, He A - 3 / 40 07.12.2021 Kutsu, He A - 1 / 40 14.12.2021 Kutsu, He A - 1 / 40 |
14.12.2021 Kutsu, He A - 5 / 40
15.12.2021 Kutsu, He A - 2 / 40 17.12.2021 Kutsu, He A - 4 / 40 18.12.2021 Kutsu, He A - 5 / 40 06.05.2023 Kutsu, He A - 4 / 30 08.05.2023 Kutsu, He A - 3 / 30 09.05.2023 Kutsu, He A - 3 / 30 23.05.2023 Kutsu, He A - 5 / 30 24.05.2023 Kutsu, He A - 5 / 30 25.05.2023 Kutsu, He A - 4 / 30 |
|
13.10.20 - 110 cm - Lupin - 3/50
13.10.20 - 110 cm - Lupin - 6/50 14.10.20 - 110 cm - Nessinjärven - 1/50 15.10.20 - 110 cm - Nessinjärven - 5/50 16.10.20 - 110 cm - Lupin - 2/50 17.10.20 - 110 cm - Nessinjärven - 1/50 18.10.20 - 110 cm - Lupin - 1/50 18.10.20 - 110 cm - Nessinjärven - 2/50 18.10.20 - 110 cm - Nessinjärven - 4/50 18.10.20 - 110 cm - Lupin - 7/50 |
21.10.20 - 110 cm - Lupin - 5/50
25.10.20 - 110 cm - Lupin - 6/50 26.10.20 - 110 cm - Lupin - 2/50 01.03.21 - 110 cm - Holmberg - 1/40 03.03.21 - 110 cm - Ravenscroft - 2/30 03.03.21 - 110 cm - Hiivurin - 2/60 03.03.21 - 110 cm - Hiivurin - 6/60 06.03.21 - 110 cm - Holmberg - 1/40 09.03.21 - 110 cm - Holmberg - 6/40 09.03.21 - 110 cm - Hiivurin - 7/60 |
10.03.21 - 110 cm - Ravenscroft - 1/30
10.03.21 - 110 cm - Nessinjärven - 2/50 11.03.21 - 110 cm - Hiivurin - 3/60 11.03.21 - 110 cm - Ravenscroft - 4/30 11.03.21 - 110 cm - Ravenscroft - 4/30 12.03.21 - 110 cm - Nessinjärven - 3/50 13.03.21 - 110 cm - Ravenscroft - 1/30 13.03.21 - 110 cm - Ravenscroft - 3/30 15.03.21 - 110 cm - Ravenscroft - 1/30 15.03.21 - 110 cm - Nessinjärven - 1/50 |
16.03.21 - 110 cm - Nessinjärven - 4/50
16.03.21 - 110 cm - Holmberg - 6/40 17.03.21 - 110 cm - Ravenscroft - 5/30 18.03.21 - 110 cm - Holmberg - 3/40 18.03.21 - 110 cm - Ravenscroft - 5/30 18.03.21 - 110 cm - Nessinjärven - 6/50 24.03.21 - 110 cm - Hiivurin - 7/60 25.03.21 - 110 cm - Hiivurin - 7/60 26.03.21 - 110 cm - Hiivurin - 1/60 29.03.21 - 110 cm - Hiivurin - 2/60 |
|
17.09.18 - CIC1 - Liljelund - 4/26
20.10.18 - CIC1 - Hiivurin - 4/30 21.10.18 - CIC1 - Hiivurin - 4/30 12.11.18 - CIC1 - Winterbourne - 3/30 14.03.19 - CIC1 - Safiiritiikerin - 5/30 06.04.19 - CIC1 - Ristikallio - 1/40 11.04.19 - CIC1 - Ristikallio - 3/40 19.04.19 - CIC1 - Ristikallio - 6/40 18.07.19 - CIC1 - Syyn Kartano - 5/40 04.08.19 - CIC1 - Hiivurin - 3/50 |
08.08.19 - CIC1 - Hiivurin - 5/50
10.08.19 - CIC1 - Hiivurin - 2/50 23.08.19 - CIC1 - Hiivurin - 6/50 24.08.19 - CIC1 - Hiivurin - 2/50 27.08.19 - CIC1 - Hiivurin - 5/50 28.08.19 - CIC1 - Hiivurin - 5/50 01.09.20 - CIC1 - Lupin - 2/35 21.09.20 - CIC1 - Lupin - 5/35 13.10.20 - CIC1 - Lupin - 2/50 14.10.20 - CIC1 - Zurück - 1/58 |
16.10.20 - CIC1 - Lupin - 4/50
22.10.20 - CIC1 - Zurück - 4/58 27.10.20 - CIC1 - Lupin - 2/50 01.03.21 - CIC1 - Ravenscroft - 5/30 07.03.21 - CIC1 - Hornanhovi - 2/28 10.03.21 - CIC1 - Hornanhovi - 2/28 12.03.21 - CIC1 - Hiivurin - 2/51 14.03.21 - CIC1 - Hiivurin - 2/51 15.03.21 - CIC1 - Hiivurin - 1/51 15.03.21 - CIC1 - Lupin - 6/50 |
16.03.21 - CIC1 - Hornanhovi - 1/28
18.03.21 - CIC1 - Hiivurin - 7/51 21.03.21 - CIC1 - Ravenscroft - 2/30 23.03.21 - CIC1 - Hornanhovi - 5/28 25.03.21 - CIC1 - Hiivurin - 7/51 27.03.21 - CIC1 - Lupin - 4/50 30.03.21 - CIC1 - Hiivurin - 1/51 03.04.21 - CIC1 - Hornanhovi - 4/18 15.04.21 - CIC1 - Hornanhovi - 1/18 19.04.21 - CIC1 - Hornanhovi - 3/18 |
|
NJ & VSN näyttelytulokset |
CUP-sijoitukset |
|
30.11.2023 ERJ-cup Couture Sporthorses, 100cm - 9 / 127
29.02.2024 KRJ-cup Heidseck Sporthorses, He A - 11/181 |
Päiväkirja ja valmennukset
Tammikuu 2021: Päiväkirjamerkintä entisessä kodissa, kirjoittanut Nikki
Mä olen aina varuillani, kun mun puhelimeni näytöllä näkyy Sonja Lovellin nimi. Tänään se värisi taas Sonjan soittaessa, kun mä olin lappaamassa paskaa päätallissa, koska Ravna oli taas poissa - mä annan sille aivan liikaa vapaapäiviä. “Heippa”, mä vastasin huokaisten puhelimeen. Sonja tervehti mua innokkaasti siihen samaan sävyyn, jota se aina käyttää, kun se haluaa kaupata mulle jotain. Mä sanoin sille vaan, että “ei”, ja suljin puhelimen. Niin kuin ihan pois päältä asti, koska muuten Sonja spämmäisi mua, kunnes mä vastaisin sille. Mun loppupäivä kului hevoshommissa, mutta mun mieltäni kaihersi koko päivän, että mitähän Sonjalla oli tällä kertaa ollut myynnissä.
Illalla mä kuitenkin päätin soittaa Sonjalle, kun uteliaisuus vei voiton. (Curiousity killed the cat, ja silleen.) Sonja vastasi melkein heti ja pyytämättä alkoi kertomaan, että sillä oli tallissa pölyyntymään jäänyt tosi näppärä suokkitamma. Se oli ehtinyt jo kisailemaan jonkin verran, mutta sillä ei ollut laisinkaan varsoja vielä. Se oli luonteeltaan täysi kymppi ja sillä oli suvussa sinivalaan kokoisia hevosia. Sonja oli selkeästi saanut hevoskaupan kerrantakurssin Nikki Ferrarilta, koska se nainen jos joku osasi kaupata hevosia, ja Sonja vakuutti mut siitä, että Halmaksi kutsuttu tamma oli nyt pakollinen lisä Sotiksen alati kasvavaan hevoslaumaan. Ei meillä kohta olisi edes varaa ruokkia näitä, saatika palkata ihmisiä hoitamaan niitä.
Halma saapui Sotikseen viikkoa myöhemmin. Mä hain sen Jennin kanssa Helsinki-Vantaan lentokentältä asti, koska hevoskuljetuksia ei pienemmille lentokentille tarjottu. Hakumatka oli siis naurettavan pitkä, joten Halman oli parempi olla täydellinen. Sonja oli laittanut allekirjoittamansa kauppakirjat mukaan, jotka luin ja allekirjoitin itse ajomatkalla, kun Jenni otti ensimmäisen ajovuoron - vaihtaisimme noin puolessavälissä matkaa. Etsin tamman tietoja netistä, ja jouduin toteamaan, että sen suku ei kyllä vakuuttanut. Korkeitahan sen sukulaiset olivat, eikä Sonja ollut suvusta muuta sanonutkaan, mutta aika harvassa siellä olivat ne oikeasti hienot suokit. Aallonhurmio ja Titaanien Taisto olivat onneksi menestyneitä eläimiä, voisin Halman varsoja kaupatessa kehua niitä ja olla sanomatta mitään siitä, mitä muita sillä oli suvussaan.
Sekakarvainen rautias pääsi sille varattuun karsinaan kun se oli saanut venytellä jalkojaan pitkän matkan jälkeen pihalla hetken. Halma nuuhki uutta kotia sieraimet suurina, mutta ei se näyttänyt ottavan vieraasta paikasta itseensä. Suomi ei ollut sille mikään kulttuurishokki, toisin kuin Sonjan kasvattamille tapauksille, koska Halma oli syntynyt ja asunut Suomessa ennen matkaansa Britteihin. Halma sai myöhäisen iltapalan ja heinää, ennen kuin jätimme Jennin kanssa tamman talliin lepäämään ja toivottavasti nukkumaan.
Toukokuu 2023: Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut omistaja
Oon todennut tallilaisille tämän jo moneen kertaan, mutta luojalle kiitos, että Halma tuli meille jo lähes valmiiksi kisattuna. Mä en nimittäin ainakaan olisi sen kanssa jaksanut yhtään näitä viimeisiä pakollisia kuuttatoista koulukilpailua enempää kiertää ja itseasiassa en edes joutunut itse kärvistelemään niistäkään kuin viimeiset kuusi, sillä olin antanut tallipoika Joonakselle kunnian kokeilla kisaamista Halmalla. Meneehän tamma noi helppo A:n radat ihan mutkattomasti, mutta kaikki on aina niin hikisen hidasta, että en itse vain kykene. Lastaus kestää jo itessään aina sen kymmenen minuuttia jollei enemmänkin puhumattakaan verkka-alueelle laahustamisesta. Voitte vaan kuvitella sen helpotuksen, kun sain Halman kanssa viimeisen sijoituksen tän kuun lopussa Kaihovaarasta - semmosia after partyja en oo varmaan edes ekan hevosen laatuarvostelussa pärjäämisen jälkeen järjestänyt. Juliakin tuli kisojen palkintojenjaossa onnittelemaan ja katsoi mua kun jotain hullua, kun intoilin siitä, kuinka tämä touhu olisi viimein ohi.
Kisauransa jälkeen Halma on treenannut tavalliseen tapaansa kotona ja toiminut lasten teräshermojen kasvattajana, tän hevosen kanssa kun kuka tahansa oppii hillitsemään intonsa ja nöyrtymään hitaaseen kohtaloonsa. Mä en itse oo enää sen selkään noussut kuin ne pakolliset pari kertaa viikossa, jos sitäkään ja niilläkin kerroilla oon lähtenyt maastoon ihan vaan sillä, että oon uskonut kauniiden maisemien tuovan ratsastukseen edes jotain iloa. Ja maisemia ehtii todella Halman kyydistä katsella, siellä mummoravissa kun ei saa edes perunasäkkiä pomppimaan saati tarvitse ajatella seuraavaa puolipidätettään johonkin kolmeen minuuttiin, sen aikaa Halmalla kestää nimittäin päästä meidän treenipellon päästä päähän. Muut hevosethan juoksee ton pellon ravissa kolmeenkytä sekuntiin jo ympäri, eli meno on todellakin ollut hermoja koettelevaa. Mutta joo, tällänen avautuminen tällä kertaa, on se Halma silti meidän oma mussukka ja rakastettu eläin, se vaan on niin kauheen hidas.
Mä olen aina varuillani, kun mun puhelimeni näytöllä näkyy Sonja Lovellin nimi. Tänään se värisi taas Sonjan soittaessa, kun mä olin lappaamassa paskaa päätallissa, koska Ravna oli taas poissa - mä annan sille aivan liikaa vapaapäiviä. “Heippa”, mä vastasin huokaisten puhelimeen. Sonja tervehti mua innokkaasti siihen samaan sävyyn, jota se aina käyttää, kun se haluaa kaupata mulle jotain. Mä sanoin sille vaan, että “ei”, ja suljin puhelimen. Niin kuin ihan pois päältä asti, koska muuten Sonja spämmäisi mua, kunnes mä vastaisin sille. Mun loppupäivä kului hevoshommissa, mutta mun mieltäni kaihersi koko päivän, että mitähän Sonjalla oli tällä kertaa ollut myynnissä.
Illalla mä kuitenkin päätin soittaa Sonjalle, kun uteliaisuus vei voiton. (Curiousity killed the cat, ja silleen.) Sonja vastasi melkein heti ja pyytämättä alkoi kertomaan, että sillä oli tallissa pölyyntymään jäänyt tosi näppärä suokkitamma. Se oli ehtinyt jo kisailemaan jonkin verran, mutta sillä ei ollut laisinkaan varsoja vielä. Se oli luonteeltaan täysi kymppi ja sillä oli suvussa sinivalaan kokoisia hevosia. Sonja oli selkeästi saanut hevoskaupan kerrantakurssin Nikki Ferrarilta, koska se nainen jos joku osasi kaupata hevosia, ja Sonja vakuutti mut siitä, että Halmaksi kutsuttu tamma oli nyt pakollinen lisä Sotiksen alati kasvavaan hevoslaumaan. Ei meillä kohta olisi edes varaa ruokkia näitä, saatika palkata ihmisiä hoitamaan niitä.
Halma saapui Sotikseen viikkoa myöhemmin. Mä hain sen Jennin kanssa Helsinki-Vantaan lentokentältä asti, koska hevoskuljetuksia ei pienemmille lentokentille tarjottu. Hakumatka oli siis naurettavan pitkä, joten Halman oli parempi olla täydellinen. Sonja oli laittanut allekirjoittamansa kauppakirjat mukaan, jotka luin ja allekirjoitin itse ajomatkalla, kun Jenni otti ensimmäisen ajovuoron - vaihtaisimme noin puolessavälissä matkaa. Etsin tamman tietoja netistä, ja jouduin toteamaan, että sen suku ei kyllä vakuuttanut. Korkeitahan sen sukulaiset olivat, eikä Sonja ollut suvusta muuta sanonutkaan, mutta aika harvassa siellä olivat ne oikeasti hienot suokit. Aallonhurmio ja Titaanien Taisto olivat onneksi menestyneitä eläimiä, voisin Halman varsoja kaupatessa kehua niitä ja olla sanomatta mitään siitä, mitä muita sillä oli suvussaan.
Sekakarvainen rautias pääsi sille varattuun karsinaan kun se oli saanut venytellä jalkojaan pitkän matkan jälkeen pihalla hetken. Halma nuuhki uutta kotia sieraimet suurina, mutta ei se näyttänyt ottavan vieraasta paikasta itseensä. Suomi ei ollut sille mikään kulttuurishokki, toisin kuin Sonjan kasvattamille tapauksille, koska Halma oli syntynyt ja asunut Suomessa ennen matkaansa Britteihin. Halma sai myöhäisen iltapalan ja heinää, ennen kuin jätimme Jennin kanssa tamman talliin lepäämään ja toivottavasti nukkumaan.
Toukokuu 2023: Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut omistaja
Oon todennut tallilaisille tämän jo moneen kertaan, mutta luojalle kiitos, että Halma tuli meille jo lähes valmiiksi kisattuna. Mä en nimittäin ainakaan olisi sen kanssa jaksanut yhtään näitä viimeisiä pakollisia kuuttatoista koulukilpailua enempää kiertää ja itseasiassa en edes joutunut itse kärvistelemään niistäkään kuin viimeiset kuusi, sillä olin antanut tallipoika Joonakselle kunnian kokeilla kisaamista Halmalla. Meneehän tamma noi helppo A:n radat ihan mutkattomasti, mutta kaikki on aina niin hikisen hidasta, että en itse vain kykene. Lastaus kestää jo itessään aina sen kymmenen minuuttia jollei enemmänkin puhumattakaan verkka-alueelle laahustamisesta. Voitte vaan kuvitella sen helpotuksen, kun sain Halman kanssa viimeisen sijoituksen tän kuun lopussa Kaihovaarasta - semmosia after partyja en oo varmaan edes ekan hevosen laatuarvostelussa pärjäämisen jälkeen järjestänyt. Juliakin tuli kisojen palkintojenjaossa onnittelemaan ja katsoi mua kun jotain hullua, kun intoilin siitä, kuinka tämä touhu olisi viimein ohi.
Kisauransa jälkeen Halma on treenannut tavalliseen tapaansa kotona ja toiminut lasten teräshermojen kasvattajana, tän hevosen kanssa kun kuka tahansa oppii hillitsemään intonsa ja nöyrtymään hitaaseen kohtaloonsa. Mä en itse oo enää sen selkään noussut kuin ne pakolliset pari kertaa viikossa, jos sitäkään ja niilläkin kerroilla oon lähtenyt maastoon ihan vaan sillä, että oon uskonut kauniiden maisemien tuovan ratsastukseen edes jotain iloa. Ja maisemia ehtii todella Halman kyydistä katsella, siellä mummoravissa kun ei saa edes perunasäkkiä pomppimaan saati tarvitse ajatella seuraavaa puolipidätettään johonkin kolmeen minuuttiin, sen aikaa Halmalla kestää nimittäin päästä meidän treenipellon päästä päähän. Muut hevosethan juoksee ton pellon ravissa kolmeenkytä sekuntiin jo ympäri, eli meno on todellakin ollut hermoja koettelevaa. Mutta joo, tällänen avautuminen tällä kertaa, on se Halma silti meidän oma mussukka ja rakastettu eläin, se vaan on niin kauheen hidas.
Kuvat © SN
Tämä on virtuaalihevonen
This is a SIM-game stable and all our horses are SIM-game horses, they don't exists in real life.
